4 kysymystä voi muuttaa vaikean parisuhdekeskustelun suunnan

Riidan keskellä huomio kiinnittyy helposti siihen, mitä toisen pitäisi sanoa tai myöntää. Psykoterapeutti Moshe Ratson ehdottaa neljää kysymystä, jotka palauttavat vastuun omaan tapaan osallistua keskusteluun.

Vaikea parisuhdekeskustelu voi muuttua nopeasti kilpailuksi siitä, kumpi on oikeassa. Silloin alkuperäinen asia jää helposti puolustautumisen, syyttelyn ja vetäytymisen alle.

Psykoterapeutti ja valmentaja Moshe Ratson esittelee Psychology Todayssa neljä kysymystä, joiden avulla huomion voi siirtää vastapuolen hallitsemisesta omaan toimintaan ja yhteyden rakentamiseen.

Lähtökohta ei ole se, että suuttumus pitäisi tukahduttaa tai erimielisyys ratkaista hinnalla millä hyvänsä. Tarkoitus on huomata automaattinen reaktio ennen kuin se alkaa yksin ohjata sanoja ja tekoja.

Loukkaantuminen, arvostelu tai torjutuksi tulemisen tunne voi käynnistää hyökkäyksen, selittelyn, syyttelyn tai hiljaisuuteen vetäytymisen. Reaktiot ovat inhimillisiä suojautumiskeinoja, mutta toistuessaan ne tuottavat helposti saman lopputuloksen kerta toisensa jälkeen.

1. Millaista maailmaa haluan olla rakentamassa?

Ensimmäinen kysymys kuulostaa suurelta, mutta Ratson tuo sen arkiselle tasolle. Ihmisten välinen maailma rakentuu äänenpainoista, sanavalinnoista, oletuksista ja siitä, miten pettymykseen vastataan.

Jos tavoitteena on kunnioittava ja rehellinen suhde, myös vaikeaan tilanteeseen pitäisi yrittää tuoda näitä ominaisuuksia. Tämä ei tarkoita miellyttämistä, vaan oman käytöksen sovittamista omiin arvoihin.

Kysymys voi pysäyttää hetkenä, jolloin tekisi mieli sanoa jotakin tarkoituksella loukkaavaa. Lyhyen tyydytyksen sijasta huomio siirtyy siihen, millaisen ilmapiirin sanat luovat seuraaviksi tunneiksi tai päiviksi.

2. Millainen ihminen haluan itse olla siinä maailmassa?

Ystävällisyys on helppoa silloin, kun ihminen tuntee olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi. Luonne ja harjoitellut taidot joutuvat todelliseen testiin silloin, kun olo on väärinymmärretty tai uhattu.

Tavoitteeksi voi ottaa esimerkiksi rehellisyyden ilman julmuutta, rohkeuden ilman hyökkäävyyttä ja myötätunnon ilman omista rajoista luopumista.

Ratsonin mukaan tunnetta ei aina voi valita, mutta sen ilmaisemista voi harjoitella. Viha voi kertoa loukatusta rajasta, vaikka sen ensimmäinen purkautumistapa ei olisi rakentava.

Käytännössä tämä voi tarkoittaa aikalisää, hitaampaa puhetta tai oman kokemuksen kuvaamista syytöksen sijasta. Tavoite ei ole täydellinen itsehillintä, vaan pieni tila tunteen ja teon väliin.

3. Mikä tässä suhteessa on minulle aidosti tärkeää?

Riidan aikana voitto voi hetkellisesti tuntua tärkeämmältä kuin luottamus, läheisyys tai turvallisuus. Kolmas kysymys palauttaa näkyviin sen, mitä suhteessa yritetään pidemmällä aikavälillä suojella.

Tärkeä asia voi olla rehellisyys, tasavertaisuus, kumppanuus, keskinäinen kunnioitus tai mahdollisuus puhua ilman pelkoa. Arvon nimeäminen antaa keskustelulle suunnan, vaikka itse erimielisyys ei ratkeaisi heti.

Toisen ymmärtäminen ei edellytä oman näkemyksen hylkäämistä. Samoin yhteyden suojeleminen ei tarkoita, että loukkaava teko pitäisi hyväksyä.

4. Mitä haluaisin tapahtuvan meidän välillämme seuraavassa keskustelussa?

Usein toive muotoillaan niin, että toisen pitäisi ymmärtää, myöntää olleensa väärässä tai suostua tiettyyn ratkaisuun. Nämä tavoitteet riippuvat kuitenkin suurelta osin ihmisestä, jota ei voi hallita.

Psychology Today -kirjoituksen neljäs kysymys kohdistuu siksi siihen, mitä keskustelijoiden välillä haluttaisiin tapahtuvan. Tavoitteena voi olla rauhallisempi kuuntelu, suurempi turvallisuus, rehellisyys tai uteliaisuus toisen kokemusta kohtaan.

Sen jälkeen voi kysyä, mitä itse voi tuoda tilanteeseen tämän mahdollistamiseksi. Oma panos voi olla esimerkiksi selkeä pyyntö, vastuun ottaminen omasta osuudesta tai lupaus kuunnella loppuun ennen vastaamista.

Aikomus toimii paremmin kuin valmis käsikirjoitus

Ratson erottaa toisistaan käsikirjoituksen ja aikomuksen. Käsikirjoituksessa keskustelun oikea kulku, toisen sanat ja lopputulos on päätetty etukäteen.

Aikomus kertoo vain, millaisena itse haluaa osallistua. Se jättää tilaa uudelle tiedolle, joustamiselle ja sille, ettei toinen reagoi odotetulla tavalla.

Myötätunto ei tässä yhteydessä merkitse vahingollisen käytöksen selittämistä pois. Se tarkoittaa ihmisyyden, pelon tai haavoittuvuuden tunnistamista samalla, kun vastuu ja rajat säilyvät.

Myös lämpö ja pieni määrä huumoria voivat auttaa, jos tilanne ja molempien turvallisuuden tunne sallivat sen. Vakavaa asiaa ei tarvitse vähätellä, mutta suhde on muutakin kuin ratkaistavien ongelmien sarja.

Menetelmä ei takaa toisen reaktiota

Neljän kysymyksen vahvuus on niiden rajaus: ne kohdistuvat asioihin, joista ihminen voi itse ottaa vastuuta. Ne eivät takaa sovintoa eivätkä tee molemmista osapuolista automaattisesti yhteistyöhaluisia.

Jos suhteessa on pelkoa, väkivaltaa, pakottamista tai jatkuvaa vähättelyä, parempi keskustelutekniikka ei yksin ratkaise ongelmaa. Turvallisuus ja ulkopuolinen apu ovat silloin tärkeämpiä kuin yhteyden säilyttäminen keskustelun hinnalla millä hyvänsä.

Tavallisessa vaikeassa keskustelussa kysymykset voivat kuitenkin muuttaa lähtöasetelman. Sen sijaan, että mielessä harjoitellaan toisen kukistamista, voi päättää etukäteen, mitä arvoja itse haluaa tuoda huoneeseen.