viihde /
6 psykologista syytä, miksi oman virheen myöntäminen voi tuntua yllättävän vaikealta
Joku puolustaa selvästi epäonnistunutta päätöstään vielä silloinkin, kun virhe on kaikkien nähtävissä. Toinen pystyy toteamaan heti olleensa väärässä. Miksi oman virheen tunnustaminen on joillekin niin vaikeaa? Psykologinen tutkimus osoittaa, että kyse voi olla paljon muustakin kuin haluttomuudesta ottaa vastuuta.
Työpaikalla huomataan, että tärkeään asiakirjaan on päätynyt väärä luku. Virheen tehnyt työntekijä alkaa heti selittää, että ohjeet olivat epäselvät ja aikataulu liian tiukka.
Kaikki nämä asiat voivat olla totta. Silti tilanteessa voi olla vaikeaa sanoa yksinkertaisesti, että tein virheen.
Virheen myöntäminen voi tuntua uhkaavalta, koska se koskee ihmisen käsitystä itsestään. Jos oma minäkuva rakentuu vahvasti osaamisen, huolellisuuden tai oikeassa olemisen ympärille, epäonnistuminen voi tuntua tavallista suuremmalta.
Vuonna 2022 Journal of Experimental Psychology: General -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset olivat valmiimpia tunnustamaan aiempia väärintekojaan, kun he pystyivät ajattelemaan muuttuneensa ihmisinä. Tämä auttaa ymmärtämään, miksi oman teon ja koko persoonallisuuden erottaminen toisistaan voi helpottaa vastuun ottamista.
1. Virhe uhkaa kuvaa itsestä osaavana ihmisenä
Moni haluaa ajatella olevansa järkevä, huolellinen ja luotettava. Jos vastaan tulee tieto, joka on ristiriidassa tämän käsityksen kanssa, se voi herättää epämukavuutta.
Esimerkiksi kokenut asiantuntija saattaa pitää omaa ammattitaitoaan keskeisenä osana identiteettiään. Silloin alkeellinen virhe voi tuntua erityisen kiusalliselta.
Tilannetta voi käsitellä puolustautumalla, vähättelemällä virhettä tai etsimällä sille ulkoisia selityksiä.
Psykologiassa tällaisia ristiriitoja käsitellään muun muassa kognitiivisen dissonanssin ja itseä koskevien käsitysten suojelemisen kautta.
Virheen myöntämistä voi helpottaa ajatus siitä, ettei yksi epäonnistuminen kumoa kaikkea aikaisempaa osaamista.
2. Häpeä voi tehdä puolustautumisesta houkuttelevaa
Virheen myöntäminen voi herättää syyllisyyttä tai häpeää. Nämä tunteet eivät kuitenkaan ole aivan samanlaisia.
Syyllisyys kohdistuu yleensä omaan tekoon: tein jotakin väärin. Häpeään voi liittyä laajempi kielteinen käsitys itsestä: olen huono tai epäonnistunut ihminen.
Häpeää ja syyllisyyttä käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa on havaittu, että häpeään voi liittyä vetäytymistä, puolustautumista ja taipumusta siirtää vastuuta muille. Syyllisyys puolestaan voi kannustaa korjaamaan aiheutettua vahinkoa.
Nämä eivät ole ehdottomia sääntöjä, mutta ne auttavat ymmärtämään, miksi sama virhe voi johtaa eri ihmisillä hyvin erilaisiin reaktioihin.
3. Seurausten pelko voi estää tunnustamisen
Jos ihminen odottaa virheen myöntämisestä voimakasta arvostelua, rangaistusta tai julkista nöyryytystä, hän saattaa yrittää välttää vastuuta.
Työpaikalla työntekijä voi pelätä maineensa kärsivän. Parisuhteessa taas voi huolettaa, että toinen nostaa virheen esiin vielä pitkään sovinnon jälkeen.
Pelko ei tee epärehellisyydestä hyväksyttävää. Se voi kuitenkin selittää, miksi virheen myöntäminen tuntuu joissakin ympäristöissä erityisen vaikealta.
Tilanne on helpompi, jos vastuuta voi ottaa ilman, että koko ihmisen arvo tai osaaminen asetetaan kyseenalaiseksi.
4. Ihminen on jo puolustanut kantaansa julkisesti
Mitä enemmän ihminen on puhunut tietyn ratkaisun puolesta, sitä hankalammalta sen virheellisyyden tunnustaminen voi tuntua.
Kuvitellaan, että esihenkilö on vakuuttanut työryhmälle uuden järjestelmän säästävän paljon aikaa. Myöhemmin käy ilmi, ettei järjestelmä toimikaan odotetusti.
Virheen tunnustaminen voi tuntua samalla aiempien puheiden ja oman uskottavuuden kyseenalaistamiselta.
Tällöin ihminen saattaa jatkaa ratkaisun puolustamista vielä sen jälkeen, kun perustelut ovat heikentyneet.
Ongelmaa voi helpottaa se, että päätöksen muuttamista pidetään vastuullisena toimintana eikä automaattisesti merkkinä heikkoudesta.
5. Vastuu tuntuu liian suurelta kokonaan kannettavaksi
Monissa epäonnistumisissa on useita syitä. Työtehtävä voi epäonnistua huonon ohjeistuksen, kiireen ja oman huolimattomuuden yhteisvaikutuksesta.
Virheen tehnyt ihminen saattaa pelätä, että asian myöntäminen tarkoittaisi kaiken vastuun ottamista myös muiden toiminnasta.
Tämän vuoksi keskustelu voi muuttua väittelyksi siitä, kuka oli eniten syyllinen.
Usein hyödyllisempää olisi erottaa oma vastuu kokonaisuudesta. Ihminen voi sanoa tehneensä virheen ja samalla kuvata, mitkä muut tekijät vaikuttivat tilanteeseen.
Vastuun ottaminen ei edellytä kaikkien olosuhteiden sivuuttamista.
6. Hän pelkää virheen määrittelevän hänet pysyvästi
Yksi epäonnistunut päätös ei tarkoita, että ihminen olisi aina huono päätöksentekijä. Vakavakaan virhe ei välttämättä kerro kaikkea siitä, millainen ihminen on nykyään.
Vuoden 2022 tutkimuksessa, johon osallistui yhteensä 3 351 ihmistä neljässä osatutkimuksessa, oman identiteetin muutoksen pohtiminen lisäsi aiempien väärintekojen tunnustamista.
Tutkijoiden tulkinnan mukaan ihmisen oli helpompi tunnustaa menneisyydessä tapahtunut väärinteko, kun hän pystyi erottamaan aiemman toimintansa nykyisestä moraalisesta minäkuvastaan.
Ajatus ei poista vastuuta aiemmista teoista. Se voi kuitenkin auttaa tunnustamaan virheen ilman tunnetta siitä, että koko oma identiteetti määrittyy sen perusteella.
Virheen myöntäminen voi vahvistaa luottamusta
Virheen tunnustaminen ei tarkoita, että sen seuraukset katoaisivat automaattisesti. Vahingon korjaaminen ja sovittujen muutosten toteuttaminen voivat vaatia aikaa.
Selkeä vastuun ottaminen voi silti olla tärkeä ensimmäinen askel. Esimerkiksi lause siitä, että tein väärän päätöksen ja korjaan sen näin, voi olla rakentavampi kuin pitkä puolustuspuhe.
Myös virheistä keskustelemisen tavalla on merkitystä. Jos tavoitteena on ymmärtää tapahtunutta ja estää vastaavat tilanteet jatkossa, ihmisellä voi olla paremmat edellytykset käsitellä omaa osuuttaan.
Joskus vaikeinta ei siis ole ymmärtää, että oli väärässä. Vaikeinta on hyväksyä, ettei oikeassa oleminen ole edellytys sille, että voisi edelleen pitää itseään arvokkaana ja osaavana ihmisenä.