Harvard-historioitsija varoittaa: Piilaakso lukee tieteiskirjallisuutta väärin ja ottaa valtion tehtäviä

Historioitsija Jill Lepore katsoo, että teknologiayhtiöt ovat alkaneet omaksua demokraattiselle valtiolle kuuluvia tehtäviä ja symboleja. Hänen mukaansa osa Piilaakson johtajista kohtelee tieteiskirjallisuuden varoituksia tulevaisuuden rakennusohjeina.

Harvardin historioitsija Jill Lepore esittää voimakkaan varoituksen teknologian ja demokratian suhteesta. Hänen mukaansa keskeinen ongelma ei ole itse teknologia, vaan se, että yksityiset yritykset ovat vähitellen ottaneet hoitaakseen tehtäviä, jotka ovat perinteisesti kuuluneet demokraattisille valtioille.

TechCrunchin Equity-podcastissa haastateltu Lepore kutsuu kehityksen tulosta keinotekoiseksi valtioksi. Käsitteellä hän tarkoittaa järjestelmää, jossa algoritmit, yritykset ja koneet vaikuttavat yhä enemmän siihen, miten yhteiskunnan päätöksiä, sääntöjä ja julkista keskustelua hallitaan.

Kyse on Leporen omasta historiallisesta tulkinnasta, ei yksiselitteisesti osoitetusta tulevaisuudenkuvasta. Sen ytimessä on silti tuttu kysymys: kuka käyttää valtaa, kenelle vallankäyttäjä vastaa ja millä tavalla kansalainen voi vaikuttaa päätöksiin.

Ongelma ei ole teknologia vaan vastuu

Lepore korostaa, ettei hän vastusta teknologiaa. Hän pitää monia käynnissä olevia tieteellisiä ja älyllisiä muutoksia innostavina, mutta erottaa tekniset työkalut siitä vallasta, jonka niiden omistajat voivat saavuttaa.

Hänen mukaansa julkishallinnon teknisiä uudistuksia on usein perusteltu tehokkuudella, nopeudella ja kustannussäästöillä. Vähitellen yksityisistä alustoista ja järjestelmistä on kuitenkin tullut niin keskeisiä, että ne määrittävät käytännössä julkisen keskustelun ehtoja ja tarjoavat valtiomaisia palveluja ilman samanlaista demokraattista valvontaa.

Lepore pitää olennaisena sitä, ettei tällaisesta vallansiirrosta ole tehty yhtä selvää yhteistä päätöstä. Muutos on rakentunut lukuisista erillisistä ratkaisuista, sopimuksista ja palveluista, joiden yhteisvaikutus näkyy vasta jälkikäteen.

TechCrunchin haastattelussa esimerkiksi nostetaan Twitterin vanha ajatus digitaalisesta kaupungintalosta. Leporen mukaan vertaus oli harhaanjohtava, koska palvelun käyttäjät eivät edustaneet tasapuolisesti koko väestöä ja pieni, poliittisesti hyvin aktiivinen joukko tuotti valtaosan politiikkaa koskevasta sisällöstä.

Jos poliitikot tulkitsevat tällaisen alustan mielipidevirran kansan tahdoksi, he voivat saada todellisuudesta voimakkaasti vääristyneen kuvan. Alusta voi olla tärkeä viestintäkanava ilman, että se samalla olisi edustava demokraattinen tila.

Varoitustarinoista tuli tulevaisuuden malleja

Lepore yhdistää teknologiakeskustelun tieteiskirjallisuuden pitkään historiaan. Koneiden vallan kasvusta, ihmisten riippuvuudesta ja luonnon tuhoutumisesta on kirjoitettu varoitustarinoita jo 1800-luvulta lähtien.

Hänen mukaansa osa teknologiavaikuttajista lukee näitä tarinoita liian suoraviivaisesti. Teoksissa kuvatut vaarat saatetaan nähdä kiehtovina tavoitteina tai väistämättömän kehityksen kuvauksina, vaikka kirjailijan tarkoituksena olisi ollut varoittaa juuri samasta tulevaisuudesta.

Erityisen osuvana esimerkkinä Lepore pitää E. M. Forsterin vuonna 1909 julkaistua novellia The Machine Stops. Siinä ihmiset elävät erillisissä huoneissa, kommunikoivat näyttöjen kautta ja saavat tarvitsemansa palvelut koneelta, jota he alkavat pitää lähes kaikkivoipana.

Yli sata vuotta vanha kertomus muistuttaa nykyistä verkkoelämää hämmästyttävän paljon. Sen opetus ei kuitenkaan ole, että tekninen kehitys olisi automaattisesti pahaa, vaan että riippuvuus voi heikentää ihmisten omia kykyjä ja tehdä koko yhteiskunnasta haavoittuvan yhden järjestelmän pysähtyessä.

Lepore arvostelee myös tapaa, jolla teknologinen muutos samaistetaan edistykseen. Uusi laite tai tehokkaampi järjestelmä voi olla tekninen parannus, mutta se ei vielä osoita yhteiskunnan muuttuneen oikeudenmukaisemmaksi, vapaammaksi tai demokraattisemmaksi.

Tämä erottelu tekee hänen kritiikistään laajemman kuin yksittäisiä yhtiöitä tai johtajia koskevan hyökkäyksen. Kysymys on siitä, millä mittarilla kehitystä arvioidaan ja saavatko tehokkuus sekä kasvu syrjäyttää muut yhteiskunnalliset tavoitteet.

Paikalliset datakeskuskiistat ovat demokratian testi

Lepore näkee datakeskuksia koskevassa paikallisessa vastustuksessa konkreettisen esimerkin vallan ja vastuun ongelmasta. Asukkaita kiinnostavat sähkön hinta, vedenkulutus, pysyvien työpaikkojen määrä, luonnon vaikutukset ja se, kuka hankkeesta lopulta hyötyy.

Kun suuri infrastruktuurihanke etenee ennen kuin paikalliset ihmiset kokevat saaneensa riittävästi tietoa, tekninen päätös muuttuu demokraattiseksi kiistaksi. Leporen mukaan ratkaisu ei ole automaattisesti kaikkien hankkeiden pysäyttäminen, vaan päätösten tekeminen hallittujen suostumuksella.

Hän muistuttaa samalla paikallisjournalismin merkityksestä. Jos alueella ei ole riittävästi riippumatonta tiedonvälitystä, asukkaiden on vaikeampi selvittää, mitä sopimuksia, veroetuja, ympäristövaikutuksia tai pitkäaikaisia sitoumuksia hankkeeseen liittyy.

Historioitsijat ja teknologit tarvitsevat yhteisen keskustelun

Lepore ei tarjoa yksityiskohtaista ohjelmaa teknologiayhtiöiden purkamiseksi tai datakeskusten sulkemiseksi. Hän peräänkuuluttaa ennen kaikkea demokraattista käsittelyä ja sitä, että teknologian seurauksia arvioitaisiin ennen kuin ratkaisuista tulee vaikeasti peruttavia.

Samalla hän toivoo historioitsijoiden osallistuvan nykyistä enemmän teknologian kehittäjien keskusteluun. Auton kaltaiset aiemmat murrokset loivat aikanaan tarpeen liikennesäännöille, ajokorteille, vakuutuksille ja uudelle lainsäädännölle. Vastaavia suojarakenteita joudutaan nyt rakentamaan digitaalisille järjestelmille ja tekoälylle.

Lepore tunnetaan sekä Harvardin historian ja oikeustieteen professorina että The New Yorkerin kirjoittajana. Hän sai vuonna 2026 historian Pulitzer-palkinnon teoksestaan We the People: A History of the U.S. Constitution.

Haastattelun taustalla on Leporen uusi kirja The Rise and Fall of the Artificial State, joka ilmestyy 25. elokuuta 2026. Siinä hän jäljittää koneiden hallitsemaa valtiota koskevien ajatusten historiaa ja tarkastelee niiden yhteyttä nykyisiin teknologiayhtiöihin.

Leporen keskeinen viesti ei ole, että teknologia pitäisi torjua. Hänen mukaansa yhteiskunnan on kuitenkin päätettävä demokraattisesti, mihin teknologiaa käytetään, millaista valtaa yrityksille annetaan ja millaiset oikeudet kansalaisille jäävät.